Media

Ajankohtaista

14.6.2011 14.44

ONKALOn ajotunneli on louhittu valmiiksi

Maanalaisen tutkimustilan ONKALOn ajotunnelin louhinta on valmis tekniselle tasolle 438 metrin syvyyteen. Tunneliurakka 5 valmistui louhintojen osalta 6. kesäkuuta. Kesän aikana ONKALOssa tehdään vielä urakkaan kuuluvaa pulttausta ja ruiskubetonointia.

Posivan rakennusvalvojan Kimmo Lehtolan mukaan tunneliurakka 5 valmistui alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Louhintaurakoitsijana toimia Destia.


Posivalle erittäin tärkeiden demonstraatiotilojen keskustunneli on myös louhittu ONKALOssa valmiiksi. Noin 70 metriä pitkä, 8,5 metriä leveä ja hieman yli 6 metriä korkea tunneli johdattaa louhijat ja tutkijat Demonstraatiotunneli 1:een ja 2:een.


Lähes 50 metriä pitkä Demonstraatiotunneli 1 on suunnitelmien mukaan valmis tutkimustilaksi juhannukseen mennessä. Demonstraatiotunneli 2:n louhinta on määrä aloittaa heinäkuun puoliväliin mennessä. 120-metrisen tunnelin on arvioitu valmistuvan joulukuun 2011 alkupuolella.


Molempiin demotunneleihin tehdään noin kahdeksan metriä syviä ja halkaisijaltaan noin 1,8-metrisiä loppusijoituskapselin testireikiä.

Demonstraatiotilojen avulla Posiva osoittaa, että loppusijoitustunnelit osataan louhia ja niissä tehdä tarvittavia tutkimuksia. Samalla todistetaan, että turvallinen loppusijoitus voidaan toteuttaa suunnitellulla pystysijoitusvaihtoehdolla.


Kuilut nousuporataan valmiiksi


Kesäkuun lopussa ONKALOssa alkaa poistoilmakuilun nousuporaus. Kaikki kolme ONKALOn kuilua (poistoilma-, tuloilma- ja henkilökuilu) nousuporataan kesän ja alkusyksyn aikana 438 metrin syvyydestä ylöspäin 290 metrin syvyyteen. 


Nousuporaukset tekee ruotsalainen Bergteamet AB. Nousuporausten valmistuttua maanalaisen tutkimustilan kaikki kuilut on porattu alhaalta maanpinnalle asti.

”ONKALOn ilmanvaihto käännetään tulevana talvena toimimaan suunnitellulla tavalla. Ilma kulkee silloin siis piakkoin valmistuvan IV-laitoksen kautta”, Lehtola kertoo.


Vaikka ONKALOn louhinta on nyt saavuttanut tutkimustason 438 metrin syvyydessä, maanalainen tutkimustila ei ole läheskään valmis. Louhintaa tehdään vielä paljon tulevina vuosina. Lehtolan mukaan tulevien louhintojen aikataulu täsmentyy kesän aikana.


demo2 web

demo12 web

Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli:
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje