Media

Ajankohtaista

19.6.2008

Posivan naapurit saivat tietoa kesällä tehtävistä tutkimuksista

Posiva järjesti Olkiluodon vierailukeskuksessa 10.6. Olkiluodon asukkaille informaatiotilaisuuden koskien muun muassa kesällä tehtäviä tutkimuksia. Tapahtumaan osallistui yli 30 Posivan naapuria.

Päägeologi Liisa Wikström kertoi kesän tutkimuksista. Kesän aikana kairataan kaksi uutta kairanreikää saaren itäosaan Rummintien läheisyyteen. Näiden viereen tehdään myös kaksi tutkimuskaivantoa. Lisäksi Liisa kertoi HIRE-tutkimuksista, joissa tutkitaan kallioperää kaikuluotauksen avulla.

Tutkimuskoordinaattori Jani Helin kertoi ympäristötutkimuksista sekä erityisesti porakaivojen seurantatutkimuksista. Posiva seurantatutkimusten piiriin kuuluu kolme Olkiluodossa sijaitsevaa porakaivoa. Rauman ympäristölaboratorion kemisti Eeva Peura kertoi seurattujen kaivojen talousvesitutkimusten tuloksista. Niissä ei näy mitään kehitystrendiä, joka voisi aiheutua esimerkiksi Posivan toimista.

Tilaisuuden lopuksi käytiin tutustumassa tämän kesän kairausten ja tutkimuskaivantojen paikkaan.

Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli: