Media

Ajankohtaista

4.12.2014 14.41

Ulos koululuokasta oppimaan uutta vedestä ja elämästä

Yllätys ei ole se, että yläkoululaisista on mukava vaihtaa sisäpäivä koululuokassa teemapäiväksi Olkiluodossa.

Eurajoen yhteiskoulun seitsemänsien luokkien vesipäivät eivät olleet kuitenkaan vain leppoisaa hassuttelua TVO:n ja Posivan vieraana. Koululaiset oppivat uutta veden puhdistamisesta, vesinäytteiden ottamisesta ja analysoinnista sekä eri ammattien arjesta.

Kaikki neljä seitsemäsluokkaa kävivät loka–marraskuussa vuorollaan Olkiluodossa. Aamupäivällä ohjelmassa oli TVO:n ihmisten johdolla erilaisten vesinäytteiden ottamista ja iltapäivällä posivalaisten ohjaamana niiden analysointia.

Vesinäytteistä mitattiin Posivan tutkimuslaboratoriossa muun muassa pH:ta, sähkönjohtavuutta, lämpötilaa sekä veteen liuennutta happea ja klooria. Tulokset näyttivät selvästi, mitä eroja on esimerkiksi Olkiluodon laitokselta otetussa vedessä verrattuna syvältä kallioperästä kairattuun veteen.

”Vesinäytteiden analysoinnin lisäksi on hienoa, että nuoret pääsevät näkemään aitoa toimintaa koulun seinien ulkopuolella ja tutustumaan eri ammattiryhmien toimintaan. Kouluopintojen yhtenä tavoitteena on jalkauttaa nuoria työelämään ja ympäröivään yhteiskuntaan”, Eurajoen yhteiskoulun lehtori Pirjo Niemensivu muistuttaa.

Vesipaiva 2014 web
Vesinäytteitä ottamassa.

Luonnontieteitä opiskelemaan ja töihin Olkiluotoon

Seitsemäsluokkalaisten lisäksi Olkiluodossa vierailevat joka vuosi kahdeksasluokkalaiset säteilypäivänään ja yhdeksäsluokkalaiset energiatuotantopäivänään.

TVO:n, Posivan ja Eurajoen yhteiskoulun yhteistyö on jatkunut teemapäivien osalta jo pitkään. Taustalla on vuosia sitten käynnistynyt nimikkoluokkatoiminta, joka on laajentunut kaikkien luokka-asteiden teemapäiviin.

”Haluamme yhteistyössä Posivan kanssa lisätä yritysten ja koulujen keskinäistä yhteistyötä, jotta oppilaat pääsevät tutustumaan työelämään. Tällainen learning by doing -oppimismenetelmä on antoisa muoto molemmille osapuolille”, TVO:n vierailupäällikkö Merja Heinonen sanoo.

Posivan tutkimuskoordinaattori Pauliina Alho ohjasi vesinäytteiden analysointia ja vei oppilaat Posivan kivihalliin katsomaan kairasydännäytteitä. Lisäksi koululaiset saivat tietopaketin maanalaisesta tutkimustilasta ONKALOsta.

”Olosuhteet ja työskentelyolot ONKALOssa kiinnostivat kovasti koululaisia. Jos tällaiset työt kiinnostavat tulevaisuudessa, kannattaa opiskella geologiaa ja luonnontieteitä”, Alho evästi vieraitaan.

Lehtori Niemensivu kannattaa jatkossakin tiivistä yhteistyötä koulun sekä TVO:n ja Posivan kesken. Hän sanoo Olkiluodon teemapäivillä olevan vankka suosio koulun henkilöstön ja oppilaiden keskuudessa.

”Itsellekin tuli hyvä mieli, kun näki nuorten tosissaan innostuvan vesipäivässä.”



Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli: