Media

Tiedotteet

10.2.2009 9.00

B+Tech Oy tekee uraauurtavaa tutkimusta Suomessa - bentoniittisavien tutkimus on oleellinen osa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisun kehittämistä

Pitkäikäiseksi suunniteltu kupari-rautakapseli ja bentoniittisavesta tehty puskuri kallion ja kapselin välissä muodostavat yhdessä merkittävän osan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisua. Kapselointitekniikkaa on kehitetty 2000-luvulla pitkälle yhteistyössä Ruotsin SKB:n kanssa. Lähivuosina painopistealueeksi on muodostumassa bentoniittipuskuri. Lisätietoja tarvitaan loppusijoitustilojen rakentamisluvan edellyttämää turvallisuusperus¬telua varten. Tutkimuksia tekemään on perustettu B+Tech Oy, joka on ainoana suomalaisena yrityksenä erikoistunut loppusijoituksessa tarvittavan bentoniittisaven tutkimiseen.

Helsinkiläinen B+Tech Oy tuottaa asiantuntijoita ja asiantuntemusta bentoniittisavien ja mahdollisesti muidenkin savimateriaalien käyttäytymistä koskevissa asioissa. B+Tech varmistaa osaltaan, että Suomessa on riittävästi tietoa ja koulutettuja asiantuntijoita tekemään loppusijoitusratkaisun edellyttämää suunnittelutyötä ja osoittamaan bentoniittipuskurin vaadittu toimintakyky.

B+Tech Oy solmi yhteistyösopimuksen Posivan Oy:n kanssa marraskuussa 2008. Yhteistyösopimuksella halutaan varmistaa, että tarvittava tieto bentoniitin ominaisuuksista ja kokemus sen käytöstä ovat ajallaan olemassa loppusijoituksen tarpeisiin.

Bentoniittia käytetään loppusijoitustiloissa polttoainekapseleiden ympärillä suojaavana kerroksena. Käytetyn polttoaineen loppusijoituksen turvallisuus perustuu useisiin teknisiin ja luonnollisiin vapautumisesteisiin, ja bentoniittipuskurilla on erityistä merkitystä, jos jokin muista suojaesteistä vastoin odotuksia vaurioituu.

B+Tech otti kesällä 2008 käyttöön tutkimuslaboratorionsa, joka on tiettävästi maailman ainoa pelkästään bentoniittitutkimuksiin suunniteltu laboratorio. B+Techin asiantuntijat tutkivat muun muassa paisuvan bentoniittisaven kemiallista koostumusta ja ominaisuuksia sekä sitä, miten bentoniitti käyttäytyy loppusijoitusolosuhteissa, erityisesti vuorovaikutuksessa pohjaveden, raudan ja sementin kanssa.

B+Tech Oy on perustettu vuonna 2007. Yritys aloitti toimintansa vuoden 2008 alussa. B+Tech työllistää tällä hetkellä yhdeksän henkeä. Yrityksen omistavat suomalainen insinööritoimisto Saanio&Riekkola Oy ja ruotsalainen ClayTechnology Ab.

Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli:
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje