Media

Tiedotteet

29.6.2004 12.00

Maanalaisen tutkimustilan rakentamistyöt käynnistyivät Olkiluodossa

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset siirtyivät uuteen vaiheeseen, kun hankkeesta vastaava Posiva Oy aloitti tänään maanalaisen tutkimustilan ONKALOn rakentamistyöt Olkiluodossa. Yli 500 metrin syvyyteen ulottuvan tunnelin tutkimustiloineen on arvioitu valmistuvan 2010 mennessä. ONKALOn alkupaukun laukaisijana ja rakentamistöiden käynnistäjänä toimi sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre.

ONKALOn spiraalimainen ajotunneli louhitaan poraus-räjäytysmenetelmällä kolmivuorotyönä, viitenä päivänä viikossa. Rakentamistyöhön osallistuu vuosittain 40 – 50 työntekijää.


"ONKALO on poikkeuksellinen kalliorakennushanke. Loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuuteen liittyvät vaatimukset joudutaan ottamaan huomioon jo tässä vaiheessa rakentamista, sillä loppusijoitustilat tullaan louhimaan aikanaan ONKALOn tiloja hyödyntäen", kertoo Posivan toimitusjohtaja Veijo Ryhänen.


"Louhinta sinänsä ei poikkea perinteisestä kalliorakentamisesta, mutta tunnelia ympäröivän kallion tiivistykseen kiinnitetään erityistä huomiota. Rinnan louhinnan kanssa tehdään kalliokairauksia ja kartoitetaan louhittuja tiloja. Lisäksi tunneliin louhittavissa tutkimussyvennyksissä tehdään geofysikaalisia ja –kemiallisia mittauksia", kertoo ONKALO-projektin päällikkö Tapani Lyytinen.


ONKALOssa tehtävillä tutkimuksilla hankitaan tietoa loppusijoitukseen soveltuvien kalliolohkojen ja niiden ominaisuuksien määrittämiseksi. Tietoa tarvitaan, kun Posiva jättää loppusijoituslaitoksen rakentamista koskevan hakemuksen valtioneuvostolle vuoden 2012 loppuun mennessä. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus on tarkoitus aloittaa Olkiluodossa vuonna 2020.


Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli:
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje