Media

Tiedotteet

23.4.2007 12.00

ONKALOA ON LOUHITTU YLI KAKSI KILOMETRIÄ - tutkimustulokset vahvistavat aikaisempaa käsitystä Olkiluodon kallioperästä

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimuksia varten rakennettavaa maanalaista tutkimustilaa ONKALOa on louhittu Olkiluodossa noin 2010 metriä lähes 200 metrin syvyyteen. Tutkimukset ja louhinta etenevät aikataulussaan siten, että loppusijoitussyvyydelle, -420 metrin tasolle on tarkoitus päästä suunnitelmien mukaisesti vuonna 2009. Loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemus on tarkoitus jättää valtioneuvostolle vuonna 2012.

"Posivan hankeaikataulu tähtää siihen, että tarpeelliset tutkimustulokset ovat käytettävissä, kun rakentamislupahakemusta valmistellaan 2010-luvun alkupuolella", toteaa Posivan toimitusjohtaja Eero Patrakka. Loppusijoitustoiminnan on tarkoitus alkaa vuonna 2020 ja sen suunnitellaan jatkuvan koko kuluvan vuosisadan ajan.

”ONKALOsta tähän mennessä louhitun kahden kilometrin matkalta kerätty tieto on vastannut hyvin maan pinnalta tehtyjen kairausten ja tutkimusten perusteella saatua käsitystä Olkiluodon kallioperästä”, kertoo Posivan tutkimuskoordinaattori Antti Mustonen. Ensi vuonna päästään aloittamaan kairaukset ONKALOsta loppusijoitussyvyydelle, jolloin tutkimuksen painopiste siirtyy loppusijoituskallion ominaisuuksien ja olosuhteiden määrittelyyn.

ONKALOn lisäksi Olkiluodon paikkatutkimukset jatkuvat myös maan päällä. Kevään ja kesän aikana Olkiluodon tutkimusalueelle kairataan neljä uutta kairanreikää, joilla kerätään lisätietoa ONKALOn koillis- ja itäpuolen alueen kallioperästä. Tähän mennessä Olkiluotoon on kairattu 43 syvää tutkimusreikää.

Kuluvan vuoden aikana ONKALOn poistoilma- ja henkilökuiluja jatketaan 178 metrin syvyyteen. Vuosi sitten otettiin käyttöön ONKALOn rakentamiselle uusi toteutusmalli, jossa Posiva otti itselleen kokonaisvastuun työmaasta. ”Valittu toteutusratkaisu on osoittautunut onnistuneeksi ja työt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti”, toteaa projektijohtaja Pertti Huovinen.

Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli: