Media

Tiedotteet

11.12.2009 12.38

Posivan ONKALOa on louhittu neljä kilometriä

Olkiluodon kallioperään louhittavan ONKALOn ajotunneli on edennyt neljä kilometriä lähes 400 metrin syvyyteen. Suunniteltu loppusijoitussyvyys – 420 metriä – saavutetaan ensi vuoden alkupuolella. Tällöin paneudutaan muun muassa louhintatekniikan ja -menettelyjen soveltamiseen loppusijoitustiloissa.

Loppusijoitussyvyydelle tullaan louhimaan koetunnelit loppusijoitustunnelin mitoituksella ja vaatimuksilla. Päätavoitteena on osoittaa käytännön esimerkin avulla, miten loppusijoitustunnelit ja -kapselireiät toteutetaan turvallisuusvaatimusten mukaisesti.

 

Koetunneleiden lisäksi syvälle kallioon louhitaan kuiluja ja teknisiä kalliotiloja. Suunnitellut louhintatyöt saadaan päätökseen vuoden 2011 loppuun mennessä. Tällöin ajotunneli ja kuilut ulottuvat 437 metrin syvyyteen

 

ONKALOn toteutuksessa otetaan huomioon ydinjätelaitokselle asetetut vaatimukset. Siksi ONKALOn toteutussuunnittelu on tehty tiiviissä kanssakäymisessä koko loppusijoituslaitosta koskevan suunnittelun kanssa. Tavoitteena on, että ONKALOa varten rakennetut tilat voidaan liittää aikanaan kulkureitteinä ja aputiloina osaksi loppusijoitustiloja.

 

Posiva jättää käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle vuonna 2012. Tavoitteena on, että ensimmäiset käytetyt ydinpolttoaineniput voidaan loppusijoittaa nykyisen aikataulun mukaisesti Olkiluodon kallioperään vuonna 2020.

 

 

 

Lisätietoja:

 

Toimitusjohtaja Reijo Sundell, p. 02-8372 3700

Varatoimitusjohtaja Timo Äikäs, p. 050-561 7291

Viestintäpäällikkö Timo Seppälä, p. 050-351 1193


Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli:
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje