Media

Tiedotteet

6.4.1999 12.00

Suomen luonnonsuojeluliitolta raportti ydinjätesijoituksesta

Suomen luonnonsuojeluliitto on julkaissut kuluvan keväänä geologian konsultin Philip J. Richardsonin laatiman raportin "Suomen ydinjätesijoitukseen liittyvistä ongelmista". Raportissa käydään läpi käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen tähänastista tutkimus- ja kehitystyötä, loppusijoitukseen liittyviä suunnitelmia ja päätöksentekoa sekä erityisesti loppusijoituksen turvallisuuteen ja loppusijoituspaikan valintaan liittyviä kysymyksiä. Raportin lopussa esitetään joukko suosituksia tulevasta toimintatavasta käytetyn ydinpolttoaineen huollossa. Richardsonin toivomus on, että Suomen "lopullinen runsasaktiivisten ydinjätteiden sijoitusstrategia kehitetään ottaen huomioon ne oikeutetut huolenaiheet, jotka liittyvät Posivan tämänhetkiseen vaihtoehtoon". Richardson katsoo kuitenkin toisaalta, että "Suomessa ja ulkomailla aikanaan hyväksyttävä strategia käytetyn ydinpolttoaineen sijoittamiseksi saattaa ehkä sisältää joitakin tällä hetkellä muodissa olevia kallioperäsijoituksen piirteitä". Posivan kehistyspäällikkö Juhani Viran mukaan raportin sisältö kärsii ilmeisistä käännösongelmista ja paikoin lauseiden merkitys on vain arvattavissa muun yhteyden perusteella. Raportti sisältää myös virheellisiä asiatietoja, jotka saattavat selittyä siitä, että Richardson ei ole pystynyt riittävästi hyödyntämään suomenkielisiä lähteitä. Seuraavassa Posivan erittely raportin sisällöstä ja vastaukset keskeisenä koettuihin huolenaiheisiin ja loppusijoitusta koskeviin suosituksiin.

Richardsonin päähuomio on geologisen loppusijoituksen turvallisuutta koskevissa epävarmuustekijöissä ja niiden merkityksessä. Päätöksentekoa loppusijoituksesta tulisi epävarmuuksien takia lykätä.

Epävarmuuksien olemassaoloa ei sinänsä voidakaan kieltää: monia seikkoja tullaan vielä selvittämään ennen kuin loppusijoituksen käytännön toteutukseen ryhdytään. Posivan käsitys on, että monien epävarmuuksien selvittäminen sujuu tehokkaimmin, mikäli geologiset tutkimukset jatkossa voidaan keskittää tietyn paikan ominaisuuksien selvittämiseen. Edellytykset tällaisen paikan valitsemiseen ovat jo lähes kaksikymmentä vuotta jatkuneiden tutkimusten jälkeen nyt olemassa. Samaa mieltä Richardson on Posivan kanssa siinä, että loppusijoitus edellyttää yksityiskohtaisia maanalaisia tutkimuksia. Hänen mukaansa "Posivan on… selitettävä suurelle yleisölle, että täydellisten mallien kehittäminen yksittäisten paikkojen halkeamisjärjestelmistä on äärimmäisen vaikeaa pelkän maan pinnalla tapahtuvan työskentelyn pohjalta" (Richardson tarkoittanee kallion rakoilun selvittämistä). Vaikka Posiva ei tähtääkään täydellisyyteen, Posivassa ollaan yhtä mieltä siitä, että ohjelmassa tulee seuraavaksi edetä maanalaisiin tutkimuksiin.

"Posivan tulisi rakentaa "testikuiluja" usealle paikkakunnalle ennen kuin loppusijoituspaikka valitaan."

Tähänastisten geologisten tutkimusten pohjalta voidaan sanoa, että pohjaveden laatua lukuunottamatta tutkittujen paikkojen väliset erot ovat pieniä, ja vaihtelu yhden tutkimusalueen sisällä on todennäköisesti yhtä suurta kuin eri tutkimusalueiden välillä. Turvallisuuden kannalta merkittävintä kallioperässä on joka tapauksessa loppusijoitustilojen lähiympäristö ja se miten tilat sijoitetaan tietylle alueelle. Tietoa kallioperän yleisistä ominaisuuksista loppusijoituksen kannalta on on saatavissa jo olemassa olevistakin kalliolaboratorioista. Esimerkiksi Posiva osallistuu Äspön kalliolaboratorion loppusijoitustutkimuksiin Ruotsissa.

"Posivan nykyisessä mallissa avaamisvaihtoehto on nimenomaan suljettu pois" (tarkoittaa mahdollisuutta palauttaa jäte maan pinnalle).

Tämä ei pidä paikkaansa: Vaikka nimensä mukaisesti nykyiset suunnitelmat tähtäävät lopulliseen, pysyvään sijoittamiseen, tekninen ratkaisu mahdollistaa jätteiden noutamisen uudelleen maan pinnalle, jos tähän katsotaan olevan riittävät perusteet. Ilmaista tämä ei tietenkään ole. Pitkäikäisiksi suunnitellut säiliöt mahdollistavat palauttamisen ainakin niin kauan, kuin tieto loppusijoituspaikasta säilyy.

Posivan olisi laadittava "herkkyysanalyysi" eri tekijöiden vaikutuksesta sijoituspaikan soveltuvuuteen. Tärkeää olisi selvittää myös eri paikkojen erityispiirteet.

Tällaista analyysiä on tehty jo aiemmissakin turvallisuusanalyyseissä, mutta asiaan palataan jälleen TILA-99 –turvallisuusarviossa. Paikkojen soveltuvuutta tarkastellaan myös viimeisteltävänä olevassa YVA-selostuksessa ja sen taustaraporteissa. Eri sijoituspaikkavaihtoehtojen erityispiirteitä Posiva on selvittänyt paikoin jo yli kymmenen vuotta kestäneiden paikkatutkimusten avulla.

Richardson vaatii turvallisuusskenaarioilta monipuolisuutta

Tähän on pyritty. Aiheesta on tulossa myös merkittävä kansainvälinen symposio tänä keväänä; tähän myös Posivan asiantuntijoiden on tarkoitus osallistua. Posivan asiantuntijat ovat jo osallistuneet myös siihen OECD:n ydinenergiatoimiston piirissä tehtyyn turvallisuusanalyysivertailuun, jota Richardson suosittaa.

"TILA-96 –mallin mukaista luonnollisen kokoista loppusijoituskapselia ei ole vielä valmistettu."

Pitää paikkansa, että Suomessa tällaista ei ole valmistettu, Ruotsissa kylläkin jo useita. Posivan tavoitteena on valmistuttaa ensimmäinen koekapseli tämän vuoden kuluessa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan vielä kiinnittää lopullista valmistustapaa tämän kokeen perusteella – kuten Richardson näyttää käsittäneen – vaan suunnitelmissa on tulevina vuosina selvittää vielä useita erilaisia valmistusmenetelmiä ja aikanaan valita niistä parhaiten tarkoitukseen soveltuva.

"Suomessa tehdään hätiköityjä päätöksiä."

Jo parikymmentä vuotta jatkuneiden tutkimusten jälkeen hätiköintisyytettä on vaikea ymmärtää. Toisaalta tarkoitus ei ole tulevaisuudessakaan hätiköidä: Periaatepäätös, josta lähiaikoina on tarkoitus jättää hakemus valtioneuvostolle, ei merkitse lopullista ja peruuttamatonta sitoutumista nykyisiin teknisiin suunnitelmiin, eikä tässä yhteydessä tarvita lopullista arviota edes suunnitellun ratkaisun turvallisuudesta. Suunnitelmien toteuttaminen edellyttää vielä sekä rakentamislupaa että käyttölupaa, joiden yhteydessä turvallisuus tullaan vielä nykyistä yksityiskohtaisemmin arvioimaan. Tätä ennen on aikaa myös teknisten ratkaisujen edelleen kehittämiseen ja mahdollisten uusien menetelmien käyttöönottoon, mikäli näiden katsotaan tarjoavan etua esimerkiksi pitkäaikaisen turvallisuuden parantamiseksi.

Yhteenveto

Richardsonin esiintuomat "ongelmat" Suomen "ydinjätesijoituksessa" näyttävät keskittyvän kolmeen keskeiseen kysymykseen:

  • Miten geologiseen loppusijoitukseen liittyviä epävarmuuksia voidaan tehokkaimmin vähentää?
  • Miten avattavuusmahdollisuus voidaan sisällyttää loppusijoitussuunnitelmiin? 
  • Mikä on oikea ajankohta päätöksenteolle?

Posivan mielestä tehokkain tapa jatkaa tutkimuksia on tutkimuskuilun ja siihen liittyvien tutkimustunnelien louhiminen aiottuun sijoitussyvyyteen saakka. Tätä varten tarvitaan päätös sijoituspaikasta ja periaatteellinen päätös loppusijoituslaitoksen tarpeellisuudesta.

Posivan käsitys on, että nykyinen tekninen ratkaisu takaa palauttamismahdollisuuden säilymisen. Tätä edellytetään myös valtioneuvoston hyväksymissä loppusijoitusta koskevissa yleisissä turvallisuusvaatimuksissa. Posiva on laatinut kuvauksen palauttamisen edellyttämistä toimista eri vaiheissa.

Richardson pelkää, että Suomessa ollaan tekemässä hätiköityjä päätöksiä. Posivan käsitys on, että maan päältä tehtävillä tutkimuksilla olennaista uutta tietoa kallioperästä on enää vaikea saada. Toisaalta kuluu vielä pari kymmentä vuotta ennen kuin itse loppusijoitukseen ryhdytään. Periaatepäätöksenkin jälkeen teknisiä ratkaisuja tullaan kehittämään, ja mikäli nykyistä parempia menetelmiä loppusijoituksen toteuttamiseen aikanaan on käytettävissä, ne voidaan ottaa huomioon. Posivan käsitys on, että geologista loppusijoitusta tullaan tarvitsemaan joka tapauksessa, vaikka uusi tekniikka toisikin muutoksia ratkaisun yksityiskohtiin.

Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli: