Posiva

Posivalle kesäharjoitteluun, työharjoitteluun tai lopputyöntekijäksi

Posiva tarjoaa vuosittain useita kesäharjoittelupaikkoja pääasiassa luonnontieteiden ja teknisten alojen opiskelijoille.

Vuoden 2017 kesäharjoittelupaikkojen hakuaika on päättynyt. Kesän 2018 harjoittelupaikkojen haku on alkuvuonna 2018.

Posivalta voit löytää myös mielenkiintoisen aiheen lopputyötäsi varten.

Olemme saaneet kunniamaininnat Vastuullisin kesäduuni -kilpailussa vuosina 2013 ja 2014.


18.11.2013

Kun opiskeluissa raapaistaan pintaa, Posivassa mennään syvälle

”Oli selvää, että halusin tulla Posivaan uudestaan kesätöihin”, toisena kesänä Posivassa tutkimusavustajana työskennellyt Ilkka Vaarula sanoo.

Vaarula web
Ilkka Vaarula
Vaarulan kesään kuului erilaisia kenttätöitä, muun muassa biosfääritutkimusta ja tutkimuslaitteiden asentamista.

”Opiskelujen aikana on tehty moneen asiaan pintaraapaisu. Posivan kesätyötehtävissä pääsin useassa asiassa paljon syvemmälle”, Vaarula miettii.

Raumalta kotoisin oleva 22-vuotias Vaarula opiskelee kolmatta vuotta Tampereen ammattikorkeakoulussa ympäristötekniikkaa englanninkielisessä koulutusohjelmassa. Hän löysi Posivan kesätyötarjonnan internetistä vuonna 2012 ja päätti laittaa hakemuksen sisään.

”Posiva vaikutti yrityksenä toisenlaiselta kuin moni muu. Vastaavanlaista työtä ei tehdä Suomessa missään muualla.
Tiesin kyllä etukäteen, mitä Posiva tekee ja miksi kaikki työ tuli tehdä tarkasti.”

Kahvipöydässä riitti puhuttavaa


Kaksi kesää Posivassa ovat opettaneet Vaarulaa tekemään asiat huolellisesti, tarkasti ja rauhallisesti, hätiköintiä välttäen.

”On itse asiassa käsittämätöntä, kuinka laajaa ja tarkkaa loppusijoituksen valmistelu on. Tutkimuksen määrä yllätti minut.”

Vaarula sanoo viihtyneensä kesätöissä mainiosti. Posivan laaja osaajajoukko loi erinomaisen työilmapiirin ja teki kahvipöytäkeskusteluista mielenkiintoisia.

”Posiva on täynnä oman alansa osaajia, mutta keskusteluissa huomasi, etteivät he ole jumittuneet vain yhden asian ihmisiksi. Joka aamu oli mukava tulla töihin.”

Kuluneen kesän aikana Vaarula sai mielenkiintoisia ja vastuullisia tehtäviä. Hän pääsi muun muassa pitämään esityksen atomialan työntekijöille Olkiluodon kairanrei’issä tehtävistä tutkimuksista Oxfordin yliopiston järjestämän kurssin yhteydessä.



18.11.2013

Kesätyöt vastasivat yksi yhteen koulutusta

Tuskin yhdelläkään kesätyöläisellä on valittamista, kun saa tehdä koulutustaan vastaavia tehtäviä. Turun yliopistossa viidettä vuotta geologiaa opiskeleva Noora Koittola on päässyt kahtena viime kesänä Posivassa täsmälleen oman alansa töihin.

Koittola web
Noora Koittola
23-vuotias Koittola on tehnyt kairasydänloggauksia, käytännössä siis rakoilu-, kivilaji- ja heikkousvyöhykekartoituksia sekä lujuusluokituksia. Hän on tutkinut myös siirros- ja liikuntapintojen ominaisuuksia. Viime kesän töihin kuului lisäksi kalliomekaniikan töitä, geologista mallinnusta, kalliopaljastumien kartoituksia maan päällä ja tutkimustöitä maan alla.

”Työtehtäväni olivat yksi yhteen koulutusta vastaavaa, mikä ei todellakaan ole itsestään selvää kesätöissä. Pääsin tekemään käytännössä niitä asioita, joita olen opiskellut Turussa. Ja sen päälle tuli paljon uuttakin”, Koittola summaa.

Aina voi nykäistä työkaveria hihasta


Koittola sanoo tienneensä, millaiseen työpaikkaan oli tulossa, kun hänet oli valittu haun perusteella kesätyöntekijäksi vuonna 2012.

”Posivassa on päässyt juttelemaan monen eri alan osaajan kanssa. Aina on voinut nykäistä työkaveria hihasta ja kysyä ja saada apua työnkuvasta riippumatta.”

Koittolan mukaan Posivassa korostuu keskusteleva ja toisia auttava työtapa. Avoimen työyhteisön myötä tulevalle geologille on hahmottunut, miten palaset linkittyvät loppusijoituksessa toisiinsa.

Nakkilasta kotoisin oleva nykyinen turkulainen asui kuluneen kesän Raumalla. Kesä opetti Koittolan mukaan paljon työelämän vaatimuksista ja arjesta.

”Kesätöiden myötä on vahvistunut käsitys siitä, että olen oikealla alalla. Tämä on minun juttuni.”

Jos Koittola saa itse valita, elokuussa päättynyt toinen kesätyöpesti Posivassa ei jää hänen viimeisekseen.



18.11.2013

Kesätöissä oppi mutta sai myös opettaa muita

Kuluneen kesän Posivan kesätöissä ahkeroinut Mikko Kesälä pääsi oppimaan uutta omalta alaltaan. Samalla hän pääsi jakamaan opiskelujen tuomaa oppia muille posivalaisille.

Kesälä web
Mikko Kesälä
23-vuotias Kesälä teki biosfääriryhmässä dokumentointia ja käsitteli paikkatieto-ohjelmalla kartta-aineistoja.

”Muokkasin kartta-aineistoja tutkimukseen soveltuvaan muotoon. Esimerkiksi merikarttatietoja tarvittiin merinäytteiden ottamisen tutkimussuunnitteluun. Osasta karttaan tarvittavista aineistoista puuttui oikea sijaintitieto tai koordinaattijärjestelmä. Aineistoja täytyi käsitellä, jotta paikkatiedot sijoittuivat ohjelmassa täsmälleen oikeaan paikkaan.”

Muhokselta kotoisin oleva Kesälä opiskelee nyt neljättä vuotta Oulun yliopistossa maantiedettä. Opiskelujen yhteydessä hän on harjoitellut paikkatieto-ohjelman käyttöä.

”Pääsin opettamaan Posivassa muillekin ohjelman käyttöä”, Kesälä kertoo kesätyöhaasteistaan.

Mennyt kesä oli Kesälälle ensimmäinen Posivan palveluksessa. Hän päätyi Olkiluotoon huomattuaan Posivan ilmoituksen ja tartuttuaan siihen.

”Katselin ympäri Suomea mahdollisia kesätöitä. Posivassa oli tarjolla oman alani työpaikka. Tiesin yrityksestä sen, mitä se tekee. Työt vastasivat pitkälti sitä, mitä olin odottanut.”

Kesälä sanoo lukeneensa kesän aikana oman alansa kirjallisuutta ja oppineensa siitä paljon. Yhtä lailla oppia tarttui kaikista käytännön töistä.

Ensi kesänä mielellään takaisin


Kesälä sanoo viihtyneensä hyvin Posivan kaltaisessa asiantuntijaorganisaatiossa, jossa työskentelee useiden alojen osaajia.

”Työilmapiiri oli hyvä. Oli mielenkiintoista kuunnella eri alan ihmisten puheita. Posivassa tehtävissä töissä korostuivat suunnitelmallisuus ja tarkkuus. Poikkeuksellista oli myös Olkiluodon tiukat turvatoimet.”

Myös varsinaiseen loppusijoituksen liittyen jäi mieleen mielenkiintoisia oman alan kysymyksiä: esimerkiksi miten ympäristö muuttuu tulevina vuosina maankohoamisen myötä.

”Olisi hyvä vaihtoehto palata Posivaan töihin ensi kesänäkin”, Kesälä kurkottaa jo tulevan talven yli.



18.11.2013

”Minähän osaan oikeasti puhua englantia”

Koulussa opitaan puhumaan ja kirjoittamaan englantia, mutta moni on silti epävarma omasta osaamisestaan. Kun kesätöissä joutuu tiukan paikan eteen, huomaa oikeasti osaavansa enemmän kuin itse kuvittelee.

Kantonen web
Kati Kantonen
”Olen saanut paljon itsevarmuutta vieraille ihmisille puhumiseen ja englannin kielen käyttöön. Nyt pystyn jo hyvin vetämään opastettuja bussikierroksia Olkiluodossa ja tapaamaan ihmisiä messuilla”, kolmannen kerran Posivan viestinnässä kesätöissä ollut Kati Kantonen sanoo.

Satakunnan ammattikorkeakoulussa Porissa medianomiksi opiskeleva Kantonen pitää Posivasta saamaansa työkokemusta kullanarvoisena, sillä kaikille viestinnän opiskelijoille ei ole tarjolla oman alan kesätyötä.

”On ollut mielenkiintoista päästä tekemään myös kansainväliseen viestintään liittyviä töitä. Olen huomannut, että osaan oikeasti puhua englantia.”

Raumalta kotoisin olevan 24-vuotiaan Kantosen työtehtäviin on kuulunut muun muassa kuvankäsittelyä, kuvapankin hoitamista, nettisivujen päivittämistä, juttujen kirjoittamista, vierailuasioiden järjestämistä sekä Posivan raporttien jakelulistojen tekoa ja jakelusta huolehtimista.

”Posivassa on tarjolla kansainvälisen yrityksen mielenkiintoisia töitä. Töitä tehdään tosissaan, eikä vain meinata tehdä. Vastuuta on paljon tarjolla”, Kantonen listaa.

Kantoselle on kesätöiden jälkeenkin mahdollisesti tarjolla Posivan viestinnän töitä opiskelujen ohessa. Hän ehti jo tehdä alkuvuodesta 2013 Posivassa opiskeluihin kuuluvan harjoittelujaksonsa.

Aluksi ei tarvitse tietää kaikkea tarkasti


Oppi on tarttunut Kantoseen tiukasti kolmen kesän aikana, sillä hän myöntää, ettei tiennyt Posivasta juuri mitään hakiessaan kesätöihin ensimmäisen kerran vuonna 2011.

”Löysin Raumalla rekrytointimessuilla Posivan osaston ja laitoin avoimen hakemuksen viestintään. Pääsin haastatteluun ja sain kesätyöpaikan.”

Kantonen on tykästynyt Posivan hyvään työilmapiiriin. Toisaalta myös loppusijoituksen kansainvälinen kiinnostus on tehnyt häneen vaikutuksen.

”Työkavereiden kanssa voi puhua paljon muustakin kuin töistä. Olkiluodossa riittää kansainvälistä henkeä, sillä kiinnostus Posivaa kohtaan kasvaa ympäri maailmaa loppusijoituksen lähestyessä.”


Jaa artikkeli: