Tietopankki

Työraportti 2003-69

Takaisin

Nimi:

Olkiluodon loppusijoitustilojen järjestelmät

Raportin kirjoittaja:

Tapani Kukkola

Kieli:

Suomi

Sivumäärä:

59

Tiivistelmä:

Working report: Kukkola, T. 2003. Olkiluodon loppusijoitustilojen järjestelmät. Työraportti 2003-69.
Posiva Oy, Eurajoki. 54 s.

TIIVISTELMÄ

Järjestelmäkuvaus on osa loppusijoitustilojen esisuunnitelmaa 2003. Suunnitelma koskee
loppusijoituslaitoksen käyttövaihetta ja perustuu tapaukseen, jossa Loviisan
ydinvoimalaitosyksiköt käyvät 50 vuotta, Olkiluodon yksiköt 60 vuotta ja rakennettava uusi
ydinvoimalaitos OL3 60 vuotta. Loppusijoitustilat sijoitetaan noin 500 metrin syvyyteen
peruskallioon Eurajoen Olkiluotoon.

Erona aiempaan nähden ovat polttoainemäärien ja palamien kasvut ja että loppusijoituspaikaksi
on valittu Olkiluoto, jonne on päätetty rakentaa maanalainen tutkimustila ONKALO, joka
tulee osaksi varsinaisia loppusijoitustiloja. ONKALOn maanpintayhteyksiksi rakennetaan
ajotunneli ja ilmanvaihtokuilu, jota käytetään myös henkilöliikentee-seen.

Loppusijoitustilan järjestelmien suunnittelun lähtökohtana on käytetty tähän mennessä
tehtyjä loppusijoitustilan esisuunnitelmia sekä ONKALOn rakennuslupahakemusaineistossa
esitettyjä suunnitelmia. Työraportti on aiemmin tehdyn järjestelmäkuvauksen päivitys.

Järjestelmäkuvaus sisältää tärkeimpien järjestelmien tehtävämääritykset, periaatekuvaukset
ja -kaaviot. Järjestelmäkuvauksen tarkoituksena on olla perustana jatkosuunnittelulle sekä
alustavalle kustannusarviolle.

Loppusijoitustiloja rakennetaan vaiheittain sitä mukaan kuin loppusijoitus etenee.
Loppusijoitustilojen auki oleva kokonaistilavuus on keskimäärin noin 550000 m3, josta
valvomattoman alueen tiloja on noin 450000 m3 ja valvonta-alueen tiloja noin 100000 m3.
Ajotunnelin osuus on vajaa puolet valvomattoman alueen tilavuudesta.

Avainsanat: Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustila, loppusijoitus, järjestelmät.
Kukkola, T. 2003. Olkiluodon loppusijoitustilojen järjestelmät. Työraportti 2003-69.

Avainsanat:

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustila; loppusijoitus; järjestelmät

Tiedosto(t):

Olkiluodon loppusijoitustilojen järjestelmät (pdf) (1.6 MB)

Takaisin

Jaa artikkeli:
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje